vaalipuhe

14.1.2023

 Hyvät läsnäolijat!

Mukava nähdä teitä täällä juuri tänään!

Minä olen Heli-Päivikki Laurèn ja asustan aivan tässä kaupungin keskustassa vanhassa puutalossa.

Ammatiltani olen sairaanhoitaja. Työskentelen Uudessakaupungissa TYKSin Vakka-Suomen sairaalan vastaanottopoliklinikoilla. Toimin työssäni myös luottamusmiehenä. Työni on kiireistä ja vaativaa mutta samalla myös palkitsevaa.

Olen toiminut kuntapolitiikassa yli 15 vuotta ja nytttemmin toimin myös hyvinvointialueen valtuustossa.

Perheeseeni kuuluu aviomieheni lisäksi kuusi lasta ja kuusi lastenlasta unohtamatta Feniks-kaniakaan. Voidaan sanoa, että olen suurpeheen äiti.

Tiedän siis kokemuksesta, mitä tarkoittaa Suomessa perhearki,

lastenkasvatus, lasten koulunkäynti - sen, millä euroilla hoidetaan vaikkapa

ruoka- ja vaatehuolto. Kokemusta löytyy. Neuvoja en ryhdy jakamaan, mutta

tiedän, että kaikista haasteista selvitään kunhan vain ratkaisuja etsitään yhdessä.

Vapaalla ollessani viihdyn luonnossa, varsinkin Pyhämaan kesäpaikassamme.

Hyvät ystävät

Kevään eduskuntavaaleihin on 77 päivää, kuten Helena Vartiainen avauspuheessaan mainitsi.

Lähdin kansanedustajaehdokkaaksi, koska koen tärkeäksi yhteisiin asioihimme vaikuttamisen. Tämä tulee minulle kodinperintönä.

Yksinhuoltajaperheen lapsena minulle tuli tutuksi tiukka taloudenpito. Mutta. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että kaikista pidetään huolta ja että kaikki saavat mahdollisuuden omaan menestykseensä ja omien haaveidensa toteuttamiseen.

Haluan tehdä tästä maasta entistä paremman paikan sinulle, ,minulle ja meille kaikille.

Hyvät kuulijat

Valtion talous on asia, joka mietityttää meitä kaikkia. Valtion tuloarvion kokonaismäärä tälle vuodelle on yli 81 miljardia euroa, josta suurimman osan lohkaisee hyvinvointialueiden rahoitus.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella tullaankin panostamaan toimiin, joilla saadaan syntymään säästöjä toimintoja tehostamalla, kuitenkin niin, että kuntalaisten hyvinvointipalvelut ja turvaverkko taataan jokaiselle.

Kansalaisten terveydelliseen eriarvoisuuteen on puututtava niin,

että terveys- ja sosiaalipalvelut ovat jokaisen saavutettavissa ikään,

taloudelliseen tilanteeseen ja toimintakykyyn katsomatta.

Sanna Marinin hallitus sai tällä hallituskaudella sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen valmiiksi. Moni hallitus sitä yritti, mutta nyt uudet hyvinvointialueet aloittivat tammikuun alussa työnsä.

Se ei tarkoita, etteikö jatkossakin tekemistä riittäisi.

Viime vuoden syksyllä julkaistiin 55-84 -vuotiaille tehdyn kyselyn tulokset, jonka mukaan yli 70% pitää ikääntyneiden hoivapalveluiden laatua heikkona.

Katson, että jokaisen ikäihmisen pitää voida luottaa siihen, että hän saa osakseen juuri sen hoivan, mitä hän tarvitsee. Tämänpäivän ikäihmiset ovat rakentaneet meille nuoremmille tämän hyvinvointi-Suomen- nyt he tarvitsevat meidän apuamme.

Valitettavasti täytyy todeta, että terveydenhuollosta on siirtynyt tuhansia hoitajia muille aloille. Heitä pitää houkutella takaisin panostamalla palkkaukseen ja työhyvinvointiin. Myös johtaminen on saatava kuntoon. Näillä toimilla taataan työhön sitoutunut henkilöstö.

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja on pystyttävä tarjoamaan

oikea-aikaisesti jokaiselle niitä tarvitsevalle. Meillä ei ole varaa päästää

yhtäkään lasta ja nuorta turvaverkon läpi. Kaikki palvelut muodostavat

kokonaisuuden eli kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pienikin ongelma

pitää ottaa heti vakavasti.

Suomen koulutusta tai koulutuslaitosta on aina pidetty - myös

kansainvälisesti - ylpeydenaiheena. Sitä se todella onkin, voimme kaikki olla

aidosti ylpeitä korkeatasoisesta koulutuksestamme.

Me kaikki tiedämme huikeat menneisyyden PISA-tuloksemme, joita nyt - hyvätkuulijat, pitää nostaa.

Marinin hallituksen yksi parhaimpia saavutuksia onkin

oppivelvollisuusuudistus. Kaikki nuoret suorittavat Suomessa tästedes myös

toisenasteen koulutuksen. Jotta maamme pysyy kansainvälisesti kilpailukykyisenä, tarvitsemme osaavaa työvoimaa. Siinä koulutus on avainasemassa.

Kunta-alan työntekijöistä joka kolmas eläköityy lähimmän vuosikymmenen aikana, joten kilpailu työvoimasta tulee olemaan kaikilla aloilla kovaa. Hallitus onkin lisännyt roimasti koulutuspaikkoja.

Työperäinen maahanmuutto ei ratkaise koko työvoimaongelmaa. Meidän on hyvä muistaa, että samasta työvoimasta kilpailee koko Eurooppa. Siksi myös

työolot, tasavertainen arki ja palkkaus on oltava kunnossa.

Meillä Vakka-Suomessa puhuttavat liikenneasiat. Kantatie 43 sai rahaa 500000€ tien päällystämiseen ja turvallisuuden lisäämiseen mutta se ei kokonaan poista kevyenliikenteenväylän rakentamistarvetta Kalanti-Laitila välille.

Kasitien eritasoliittymän rakentaminen olisi myös merkittävä investointi logistiikkaa ajatellen.

Myös raideliikenteen vaikutukset pitää perusteellisesti tutkia, sen mahdollisuudet ja uhat.

Hyvät ystävät

Hyvinvointi-Suomi tarvitsee terveen valtiontalouden.

Olette varmasti kaikki huomanneet nykyisen huikean investointibuumin Suomeen, sen miten nyt tuetaan tutkimus-ja kehitystoimintaa. Tämä kaikki luo meille uutta työtä ja työpaikkoja. Työllisyys on tällä hetkellä ennätyslukemissa ja työllisyystavoitteen SDP nosti jopa 80%:iin. Näin syntyy veroeuroja. Näin syntyy hyvinvointia.

Suomi pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä ja pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on nostaa Suomi maailman kärkimaaksi vety- ja kiertotaloudessa, päästöttömissä energiajärjestelmissä ja muissa ilmasto- ja ympäristöratkaisuissa. Tavoitteita edistetään muun muassa toimilla, jotka saavat liikkeelle mahdollisimman paljon vihreän siirtymän investointeja. Vihreä siirtymä luo uutta teknologiaa ja samalla kehittyy uutta osaamista, jolla on kysyntää myös muualla maailmassa. Tämä osaaminen parantaa maamme vientiteollisuuden kilpailukykyä ja parantaa myös maamme energiaomavaraisuutta. Vielä ei olla myöhässä, mutta aikaa ei ole hukkatavanakaan.

Kansalaisten turvattomuuden tunne on valitettavasti lisääntynyt. Koetaan sisäistä ja ulkoista uhkaa. Katson, että katujen turvattomuuteen voidaan vaikuttaa lisäämällä mm. ennaltaehkäiseviä palveluja perheiden tueksi. Kun perheissä voidaan hyvin, lasten ja nuorten ei tarvitse hakea turvaa kaduilta. Ulkoiseen uhkaan maamme voi varautua riittävillä panostuksilla maanpuolustukseen diplomatian tietä unohtamatta.

Autotehtaalla käynnistyneisiin muutoneuvotteluihin liittyen nyt jos koskaan Vakka-Suomi tarvitsee oman puolestapuhujan rahoituksen ja korvaavien työpaikkojen löytämiseksi.Tähän työhön olen valmis.

Hyvät läsnäolijat

Kiitän perhettäni rohkaisusta lähteä tälle mielenkiintoiselle ja

vaativalle matkalle. Kiitän myös tukiryhmääni, joka aikaansa säästämättä edistää yhteistä asiaamme.

Lopuksi vähän tiedotusasioita. Olemme avanneet Rauhankatu 8

vaalitoimiston, johon olette kaikki tervetulleita rupattelemaan kahvikupin

äärelle. Toimiston avajaiset pidetään lauantaina 21. päivä tammikuuta.

Tervetuloa sopalle! Järjestämme toimistoon myös erilaisia teemapäiviä, joista

lisätietoa myöhemmin. Lapsiperheille on tulossa maaliskuun alussa oma

tapahtuma. Teemme myös kaikille avoimen eduskuntavierailun 16.

helmikuuta. Taloon tutustumisen lisäksi pääsemme seuraamaan

eduskunnan kyselytuntia. Tervetuloa kaikki mukaan!

OIKEUDENMUKAINEN JA VAHVA SUOMI TARVITSEE MEITÄ KAIKKIA JA

MEIDÄN KAIKKIEN ÄÄNIÄ!

Näillä sanoilla toivotan kaikille hyvää alkanutta vuotta ja mielenkiíntoista vaalikevättä. Kiitos.

Hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vuoden alusta. Eri suunnilta tulee viestiä asioiden ja palveluiden toimimattomuudesta. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että Varha on vastannut palveluiden tuottamisesta vasta pari kuukautta. Suuria muutoksia ei ole todellakaan voitu saada vielä aikaan. Ongelmat ovat siirtyneet kunnilta. Nyt näkyy...

Tämän vuoden tammikuussa käytiin historian ensimmäiset hyvinvointialueen vaalit. Toimintansa aloittanut aluevaltuusto valitsi Tarmo Martikaisen yksimielisesti hyvinvointijohtajan virkaan. Martikainen vaikuttaa innostavalta, kannustavalta ja kuuntelevalta kipparilta. Itse työskentelen hyvinvointialueen valtuustossa ja ikäihmisten valmistelevassa...

Kevät tekee tuloaan. Toki nyt kun kirjoitan tätä juttua ulkona pyryttää ja kova myrsky. Samaa myrskyä on myös hoitoalan rintamalla. Työtaistelut ovat juuri menossa.

Ugin sanomissa

05.01.2022

Pian käydään Suomen historian ensimmäiset aluevaalit. Vaalit jossa päätetään sinun, minun ja meidän kaikkien sosiaali-ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta.

Heli-Päivikki Laurén- Poliittinen blogi
Kaikki oikeudet pidätetään 2022
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita